Uutiset & Ajankohtaista > Vuoden 2014 uutiset > WARSAW OPEN 2014

WARSAW OPEN 2014

 

 

KOKEMUSTA VARSOVASTA

 

Emma Piri edusti seuraamme lauantaina 27.9.2014 Warsova Judo Openissa, joka oli 1200 hengen kansainvälinen kisa. Emma sarjassa oli peräti 10 ottelijaa, joka on B-tyttöjen aööe 44-kiloisissa ennätyksellisen suuri osanotto.

 

Ensimmäinen vastustaja oli Puolan Paulina SZLACHTA, jonka vahvoista käsistä ja kyttäävästä tyylistä Emma ei päässyt läpi vaan joutui kahdesti heitetyksi uchimatalla, yukon ja wazarin arvoisesti.

 

Keräilyissä vastaan tuli Valko-Venäjän Valiantsina Knysheuskaya, jonka Emma voitti kouchigarilla heitetyn yukon ja yhden shidon voimin. 

 

Ottelussa pronssimatsiin pääsystä oli edessä Unkarin Andrea Karman, jonka salamannopea seoinage ja erittäin vahvat otteet matossa olivat käyneet alkuotteluissa jo selviksi. Pystytilanteet päätyivät tasa, mutta ottelun loppupuolella unkarilaisen jalkakääntö matossa johti sidontaipponiin.

 

Emman tuloksena siis yksi otteluvoitto kolmesta sinivöisiä vastaan käydystä ottelusta ja kokemusta hyvin vahvoista ja fyysisesti ottelevista vastustajista.

29.09.2014 07:22